Puerto Williams
Club Naval de Yates Micalvi
Kanavamatkailu loppusuoralla
Matkalla Puerto Monttista Puerto Williamsiin purjehdimme viikkokausia näkemättä mitään muuta kuin Andien lumisia huippuja, merta ja taivasta. Golfo de Penasin ylityksen jälkeen näimme ainoastaan kolme muuta purjevenettä, ja 52:sta ankkuripaikasta vain kahdessa yöpyi samaan aikaan toinen vene, paikallinen kalastusalus.
Niin upeita kuin kanavia reunustavat maisemat olivatkin, niiden samankaltaisuus alkoi jossain vaiheessa turruttaa. Ja vaikka kuinka kiikaroimme rantoja ja vuorten rinteitä, emme kertaakaan nähneet niillä minkäänlaista elämää. Puuduttavaa, totesi Pekka lähes kahden kuukauden purjehtimisen jälkeen siitäkin huolimatta, että olimme suurimman osan ajasta saaneet nauttia harvinaisesta herkusta eli purjehtia myötätuuleen.
Päivän kohokohta oli aina ankkurilahteen meno, monesti delfiinien saattelemana. Laskettuamme ankkurin ja saatuamme köydet kiinni rannan puihin, jäimme (ainakin Riitta) seuraamaan poukamassa asustelevien meille ennestään tuntemattomien hanhien ja sorsien (mm. Chloephaga hybrida, Chloephaga picta, Chloephaga poliocephala,Tachyeres pteneris, Tachyeres patachonicus, Anas sibilatrix) puuhia. Poikueitten koko vaihteli seitsemästä untuvikosta yhteen ainoaan, mistä oli mahdollisesti vastuussa puuman jälkeen Chilen toiseksi suurin petoeläin eli kettu.
Riitta ihmetteli eräänä aamuna ääneen kuinka ihmeellistä oli, ettei mikään laite ollut mennyt rikki alkumatkan vikasuman jälkeen. Eipäs nyt maalata piruja seinälle!, varoitti Pekka. Ja niin siinä kävi, että kun aloimme nostaa ankkuria kaikuluotaimemme väliaikaiskiinnitys eli peräkaiteeseen kiinnitetty puuseiväs jäi kiinni kelppiin eli merilevään ja katkesi.
Heti poukamasta lähdön jälkeen Pekan aikoessa lisätä kaasua heikon tuulen vuoksi totesimme, että kaasuvaijeri oli poikki. Emme tiedä, onko muilla purjehtijoilla samankaltaisia kokemuksia, mutta meistä ainakin tuntuu siltä, että aina kun olemme ylen tyytyväisiä johonkin asiantilaan ja sanomme sen ääneen, tämä kostautuu tavalla tai toisella. Taikauskoa tai sitten ei, mutta Riitta ainakin lupasi taas kerran muistaa pitää suunsa supussa!
Heti poukamasta lähdön jälkeen Pekan aikoessa lisätä kaasua heikon tuulen vuoksi totesimme, että kaasuvaijeri oli poikki. Emme tiedä, onko muilla purjehtijoilla samankaltaisia kokemuksia, mutta meistä ainakin tuntuu siltä, että aina kun olemme ylen tyytyväisiä johonkin asiantilaan ja sanomme sen ääneen, tämä kostautuu tavalla tai toisella. Taikauskoa tai sitten ei, mutta Riitta ainakin lupasi taas kerran muistaa pitää suunsa supussa!
Pari päivää ennen Puerto Williamsia maisemat komistuivat entisestään. Uutta lunta satoi öisin kanavaa reunustavien vuorten huipuille, ja pohjoisrantaa halkoivat useat jäätiköt, jotka toisin kuin Alaskassa eivät olleet ilmansaasteiden likaamia vaan hohtivat kaikki puhtaanturkooseina. Monet jäätiköistä on nimetty Euroopan valtioiden mukaan, muiden muassa Italian, Saksan, Ranskan, Hollannin ja Espanjan. Pohjoisempana ovat myös Finlandia-, Relander-, Lönnroth-, Runeberg- ja Kivi-jäätiköt, Monte Suomi, Sierra Nylandia ja Bahia Kairamo, jotka nimesi 1920-luvun lopulla Tulimaan soita tutkimassa ollut biologi Väinö Auer.
Ylittäessämme alkumatkasta Golfo de Penasia eli toistaiseksi ainoan yöpurjehduksemme aikana ilmeni, ettei tutkamme toiminut. Koska tutkan korjaaminen ei Puerto Williamsissa onnistu, joudumme huomenna purjehtimaan Ushuaiaan. Toisaalta meillä ei ole mitään Argentiinassa käyntiä vastaan, onhan Ushuaia huomattavasti Puerto Williamsia suurempi kaupunki, josta on helppo hankkia ruokatarvikkeet seuraavalle legille. Ongelmana on vain se, että Argentiinasta ei saa tuoda Chilen puolelle mitään tuoretta, kuuleman mukaan ei edes hunajaa??. Täytyy myöntää, että salakuljetus tuntuu tässä tilanteessa houkuttelevalta vaihtoehdolta!
No comments:
Post a Comment