Bahia Tortugas 21.10.

39° 54,644’ N 125° 56,759’ W

Vaikeuksien kautta …

Ensimmäiset neljä päivää Riitta nautti leppeästä kelistä ja auringonpaisteesta, kun taas Pekka sadatteli liian kevyitä tuulia. Tilanne muuttui oleellisesti viidentenä päivänä, jolloin noin 10 solmun tuuli nousi nopeassa tahdissa uusiin lukemiin: olimme osuneet kovan tuulen vyöhykkeeseen, jonne seuraavana päivänä annettiin myrskyvaroitus. Takavasemmalta tuli 4-5 metrin maininki ja suoraan sivulta uudempi aallokko, jotka yhdessä käänsivät ja kallistelivat venettä. Kun tuulimittari oli noussut 50+ solmuun, päätimme mennä piihin. 

Pudotimme keulasta SEABRAKE-pussin (Model GP30L), jonka tarkoitus oli pitää keula tuulessa ja vakauttaa veneen liikkeitä. Kiinnitimme pitkän köyden toisen pään kettingin kera pussiin, jonka raahasimme keulaan ja pudotimme mereen. Köyden toinen pää oli laitettu vinssille. Palatessamme istumalaatikkoon totesimme, että köyden keskiosa oli päässyt veneen kallistuessa huuhtoutumaan mereen -  ja löytänyt tiensä potkuriakseliin! Tästä eteenpäin jatkamme siis pelkin purjein. 

Illan pimetessä tuulen ulvonta peittyi äkisti sirkkelin ääntä muistuttavaan valtavaan pärinään: tuuli oli repinyt irti yhden tuuligeneraattorin siivistä. Generaattori oli saatava pysäytettyä mahdollisimman pian ennen kuin seuraava siipi irtoaisi. Olisittepa nähneet, kun Pekka otsalamppunsa valossa yritti lassota holtittomasti pyörivää ja hullun lailla ulvovaa tuuligeneraattoria kuin paraskin karjapaimen. Turvavaljaat haittasivat liikkumista, ja ensimmäiset noin kymmenen kertaa köysi takertui kaiteessa kiinni olevaan grilliin (Voi hyvänen aika!, totesi Pekka useampaankin otteeseen). Lopulta köysi kuitenkin osui jäljellä olevien siipien väliin ja generaattori hiljeni. 

Myräkästä on kulunut nyt viisi vuorokautta, ja tuuli on pysytellyt 25 ja 35 solmun välillä. Vahingot toistaiseksi menetetyn tuuligeneraattorin lisäksi: styyrpuurin puoleinen tuulisuojapressu pysyi lähes ehjänä, mutta repi kannesta irti kiinnityslistan; paapuurin puoleinen pressu meni halki sekä ylä- että alareunasta; kansiharjasta ei jäänyt jäljelle edes telinettä;  juuri korjattu genoa repeytyi; Webasto sai veneen kallistuessa pakoputken kautta vettä ja lakkasi toimimasta; ja kun nostimme perään hidasteeksi siirtämämme SEABRAKE-pussin merestä, siitä oli jäljellä pelkkä koussa! Eilen terävä aalto iski Sareman kylkeen kuin lekalla, vene kallistui rajusti, ja tiskialtaassa olleet astiat syöksyivät lattialle: olimme kolmea lautasta köyhempiä. Voi tätä purjehtimisen riemua!

29° 37,539’ N 119° 40,711’ W

Tuuli on hiipunut lähes olemattomiin, ja vene keinuu hiljalleen vanhassa mainingissa. Tuulen nopeus vaihtelee 2 ja 7 solmun välillä. Aamun valjettua havaitsimme, että sisempi keulastaagi oli löysä. Syyksi osoittautui keulastaagin alapään Norseman-päätteen aukeaminen??!! Eli purje alas, rullalaitteen rulla irti, ja keulastaagi profiileineen kaiteeseen kiinni odottamaan myöhempiä toimenpiteitä. 

Tasainen keli mahdollisti myös genoan väliaikaisen paikkaamisen, joten toinenkin keulapurje alas ja parsimaan. Onneksi ei tule Kipparin aika pitkäksi!

Olemme nyt matkalla Baja Californiaan, Meksikoon, jossa pääsemme ankkuriin (nyt veneen alla on vettä lähes 4 km). Sukellamme köyden pois potkurista, korjaamme matkalla rikkoontuneet purjeet ja asennamme sisemmän keulastaagin uudelleen tai vaihtoehtoisesti poistamme sen kokonaan. Tämän hetkisen nopeutemme perusteella laitteet arvioivat purjehdusajaksi noin 5 vuorokautta. Luojan kiitos meillä ei ole kiire mihinkään!

27° 40,928’ N 114° 53,250’ W

Purjehdimme 19. lokakuuta sisään Tortugasin lahteen (Bahia San Bartolome, Baja California Sur). Sisääntulon jälkeen tuuli jäi Bartolomen vuoren taakse ja hiipui. Jouduimme näin ollen turvautumaan hätäsuunnitelmaamme: Pekka oli edellisenä päivänä rakentanut uimatasoon perämoottoritelineen, johon moottori nyt kiinnitettiin. Näin pääsimme konevoiman avustamana etenemään sisemmälle lahteen, jossa pudotimme ankkurin pienen Turtle Bayn kylän edustalle. 

Jäämme tänne, kunnes olemme saaneet ainakin osan myrskyn aiheuttamista vahingoista korjattua, ja jatkamme sitten matkaa toivottavasti onnekkaammissa olosuhteissa!

Isla Socorro, Islas Revillagigedo, 29.10.

Lähdettyämme Bahia Tortugasilta generaattorin lämmönvaihtaja oli alkanut vuotaa. Koska reittimme varrelle osui sopivasti Revillagigedon saariryhmään kuuluva Isla Socorro (18º43,405’N, 110º56,764’W), päätimme pysähtyä siellä ja korjata vuodon. Purjehdusoppaamme mukaan saarella on pieni kylä kirkkoineen, mutta tämä oli lievästi harhaanjohtavaa tietoa, sillä ns. kylä osoittautui Meksikon laivaston tukikohdaksi. 

Lähestyessämme kylää sen edustalla ollut laivaston alus otti meihin yhteyden VHF:llä, pyysi ankkuroimaan lahdelle ja ilmoitti, että he tulevat tarkastamaan veneemme. Laskiessamme ankkuria aluksesta lähetetty droni pörräsi ympärillämme kuin herhiläinen. Riitta ärsyyntyi moisesta tungettelusta ja alkoi iloisesti hymyillen vilkuttaa kameralle. Droni poistui lähes saman tien ilmatilasta!

Veneelle saapui hetken kuluttua neljä laivaston miestä: kaksi konepistoolein varustautunutta sotilasta, joista toinen asettui Sareman keulaan ja toinen perään, ja kaksi upseeria, jotka hoitivat tarkastuksen. Seuraavien lähes kahden tunnin aikana käytiin läpi Sareman paperit ja varustus ja siinä ohessa keskusteltiin pienellä saarella asumisen ongelmista, opiskelun merkityksestä, eläkkeelle jäämisen iloista, meksikolaisten suhtautumisesta pohjoiseen naapuriinsa jne. Ennen kuin miehet poistuivat, meitä pyydettiin vielä täyttämään lomake, jossa kysyttiin mm. ‘Otettiinko teidät ystävällisesti vastaan?’ ja ‘Olitteko tyytyväinen saamaanne palveluun?’.  Annoimme kaikkiin kymmeneen kohtaan arvosanan ‘Erittäin tyytyväinen’!  Mahtaakohan Suomen merivartiostolla olla käytössä vastaavanlainen ihmisten tyytyväisyyttä kartoittava lomake?!

Saimme luvan jäädä lahteen yön yli korjataksemme vuotavan lämmönvaihtajan, minkä Pekka tekikin. Seuraavana aamuna heräsimme jo vähän ennen kuutta laivaston huhuillessa meitä VHF:llä. Tyhjennettyämme ensin viisitoista jerrykannullista dieseliä polttoainetankkiin, nostimme ankkurin ja jatkoimme keskeytynyttä matkaamme kohti Galapagosia, jonne meidän pitäisi saapua parin kolmen viikon kuluttua tuulista ja tuurista riippuen.

Bellingham, U.S.A. 1.10.

Inside Passage päättyy, vihdoinkin!

Seuraava pysähdyksemme oli Malcolm Island ja suomalaisten siirtolaisten vuonna 1901 perustama Sointula, joka oli vain neljän tunnin moottoroinnin päässä. Lähtiessämme Port Hardyn marinasta naapurimme huuteli laiturilta, että ‘Remember to buy pulla in Sointula!’ Saimme Sointulan marinasta lainaksi polkupyörät ja aloitimme kaupunkikierroksen museosta ja jatkoimme sieltä leipomoon, jossa tilasimme seuraavaksi päiväksi kaksi pullapitkoa. Leipuri kertoi saaneensa reseptin ‘from Finn people’. Leipomosta pyöräilimme hautausmaalle, jossa vanhoissa hautakivissä oli paljon suomalaisnimiä, uusimmissa ei enää niinkään.

Irrottauduimme Sointulasta valmistautuneina vastatuuli- mutta myötävirtapurjehdukseen. Vastatuuli olikin, mutta myös vastavirta, joten valitsemaamme ankkuripaikkaan emme ehtineet. Yritimme paikallisten tapaan moottoroida salmien reunoja pitkin, mutta sekään ei auttanut, ja etenemisemme oli varsin hidasta. Jouduimme jäämään ankkuriin Port Harveyn matalaan ja rumaan lahteen. Rannoilla oli huonokuntoisia rakennuksia, ja joka paikka oli täynnä romua. Ankkurikin oli nostettaessa niin mudassa, että sekä ketju että itse ankkuri oli pestävä.

Edessämme oli seuraavaksi pahamaineinen kapeikko, johon oppaiden mukaan tulisi mennä pohjoisesta tultaessa vain ylävedellä. Virtaukset voivat olla voimakkaimmillaan jopa 15 solmua. Kerrankin virtauslaskelmamme osuivat kohdalleen. Saimme pari solmua apua virrasta ja olimme kapeikon edustalla hieman etuajassa. Näimme muutaman kalastusaluksen menevän kapeikkoon, mutta jäimme odottelemaan muiden huviveneiden kanssa sitä ‘oikeaa’ aikaa. Kun lopulta ajoimme kapeikkoon, siellä ei ollut oikeastaan lainkaan virtausta, mutta heti sen jälkeen noin mailin matkalla seuraavaan ankkurilahteemme oli parin solmun vastavirta. Lahden rannat oli rakennettu täyteen kesäasuntoja, ja siellä oli jo kolme venettä ankkurissa, mutta tilaa oli onneksi yllin kyllin.

Teimme jälleen tarkat virtauslaskelmat aamuksi. Meillä oli noin neljä mailia matkaa paikkaan, jossa vuorovesivirrat kohtaavat, ja oletimme, että vaikka virta onkin vastainen, olimme jo päässeet pahimman paikan eli kapeikon ohi. Olemme jälleen yhtä kokemusta viisaampia. Alkumatkan moottoroimme salmen länsirantaa pitkin ja etenimme vain muutaman solmun nopeudella, mutta kun yritimme saada lisää nopeutta ja siirryimme salmen toiseen reunaan, emme edenneet enää lainkaan. Sareman keula osoitti kyllä oikeaan suuntaan, mutta kuljimme kylki edellä kohti rantaa. Yritysten ja erehdysten jälkeen otimme lopulta moottorista niin paljon tehoa, että pääsimme vihdoin oikean suuntaiseen virtaan, ja nopeutemme kasvoi yli moottorointinopeuden. Päästäksemme eteenpäin olimme joutuneet kuluttamaan huomattavan paljon polttoainetta ja päätimme tämän vuoksi poiketa Comoxiin tankkaamaan. Saavuimme polttoainelaituriin aseman sulkeutumisajan jälkeen, mutta ystävällinen asemanhoitaja oli vielä paikalla ja avasi mittarit ja kassakoneen uudestaan. Marinan toimisto oli myös jo kiinni, mutta saimme luvan jäädä polttoainelaituriin, jos poistuisimme kahdeksan aikoihin aamulla. Sehän sopi meille erinomaisesti. Kun asemanhoitaja huomasi kassakoneen suljettuaan, ettei hän ollut muistanut laskuttaa meiltä mitään laituripaikasta, eikä viitsinyt avata kassaa enää kolmanteen kertaan, saimme jäädä ilmaiseksi laituriin.

Seuraava päivä oli täysin tuuleton, joten jatkoimme moottoroiden. Olimme alunperin suunnitelleet menevämme Smuggler Coven lahteen yöksi, mutta luovuimme ajatuksesta, kun päivän mittaan näimme yhä enemmän huviveneitä. Totesimme, että miljoonakaupunki Vancouverin kupeessa oleva suosittu ankkuripaikka olisi varmasti aivan tupaten täynnä veneitä. Jäimme näin ollen ankkuriin vähän ennen Smuggler Covea sijaitsevaan Buccaneer Bayn lahteen, jossa oli ennestään vain kaksi purjevenettä. Lahti on auki pohjoiseen, mutta tuulta ei ollut luvassa lainkaan. Ankkuroimme hiekkarannan tuntumaan muutaman kymmenen kesämökin edustalle.

Olimme päättäneet kirjoittautua USA:han Point Robertsissa, joka sijaitsee pienellä niemellä aivan Kanadan rajan tuntumassa. Koska jatkaisimme vielä samana päivänä Bellinghamiin, päätimme yöpyä niin lähellä Point Robertsia, että ehtisimme sinne mahdollisimman aikaisin aamulla. Sopivin ankkuripaikka oli Bennett Bay noin parin tunnin matkan päässä Point Robertsista. Sisäänajo lahteen oli vain parikymmentä metriä leveä ja 4-5 metriä syvä. Onneksi alle 10 metriä syvillä alueilla kasvaa kelppiä, joten aukko oli helppo havaita. Ankkuroimme matalaan pohjukkaan jälleen kymmenien mökkien edustalle. 

Olimme Point Robertsin tullilaiturissa heti aamulla. Hetken etsiskelyn jälkeen löysimme ilmaisen puhelimen, josta soitimme ensin raportointinumeroon, jossa annettiin ohjeet soittaa maahantuloviranomaisille. Puhelinnumeroa ei siellä tiedetty, mutta onneksi joku aikaisempi purjehtija oli kirjoittanut numeron puhelinkopin seinään. Kolmen puhelun ja puolen tunnin keskustelun jälkeen selvisi, että meille kirjoitetaan uusi purjehduslupa hintaan 19 dollaria. Jonkin ajan kuluttua satamaan saapui kaksi tullivirkailijaa tuomaan paperin ja tarkistamaan passimme. Veneeseen ei tullut kukaan. Olimme nyt laillisesti USA:ssa.

Saavuimme 22. päivä illansuussa Bellinghamin Squalicum Harborin vierasvenelaituriin nro 9. Raportoimme saapumisemme sataman lomakkeella ja pudotimme sen laatikkoon naapuriveneilijöiden antamien ohjeiden mukaisesti. Seuraavana aamuna pyöräilimme sataman toimistoon ja maksoimme laituripaikan viikoksi. Aiempiin marinoihin verrattuna (Comoxia lukuunottamatta!) Bellinghamin korkeatasoisen marinan hinta on erittäin edullinen, ja se sisältää myös maasähkön. Kuluneen viikon aikana olemme saaneet kaikki tarpeelliset asiat hoidettua: ison takavantit on uusittu, genoa korjattu, Perkinsin varalaturi kunnostettu ja tuulimittarin anturi korjattu. USA on osoittautunut huomattavasti Kanadaa halvemmaksi. Esim. 6 V akku Kanadassa maksaa 360 CanD ja USA:ssa 157 USD. Myös elintarvikkeet ovat edullisempia, ja polttoaineen hintaero on noin 30% USA:n eduksi.

Anturin korjaus ansaitsee muutaman sanan: Tuulimittari on osa Tecnauticin autopilottia, ja valmistajan nettitarjous oli 794.01 dollari. Kun otimme häneen yhteyden, hinta muuttui kuitenkin 1280.80 dollariksi. Emme monestakaan syystä voi suositella Tecnauticia! Täällä Pacific Marine Electric lupasi yrittää korjata tuulimittarin, ja onnistuikin siinä hienosti. Nuori nainen nimeltään Helvi (sukujuuriltaan suomalainen) hankki tarvittavat osat ja laittoi anturin kuntoon 200 dollarilla!! Helvi antoi meille myös osien valmistajan yhteystiedot ja osien numerot.

Nyt kaikki tarvittavat varaosat, tarvikkeet ja provikat on hankittu, ja me olemme enemmän kuin valmiit lähtemään. Irroitamme köydet huomenna aamulla klo 8, käymme täyttämässä polttoainetankit ja kanisterit, kaikkiaan 1700 litraa, ja sitten vihdoin ja viimein oikealle merelle! Jos matkamme etenee suunnitelmien mukaan, pudotamme ankkurin seuraavan kerran Gambier Islandilla Ranskan Polynesiassa runsaan kuukauden kuluttua.

Tilastotietoa Seward - Bellingham 2017:

Muutettu veneeseen Sewardissa 18.5.

Lähtö Sewardistä 8.6.

Seward-Bellingham 3 kk 15 vrk

Kuljettu 2.537,9 nm, josta purjehdittu noin 50 nm

Polttoainetta ostettu 2014 litraa

Polttoaineesta maksettu 1.583 dollaria

Polttoaineen kulutus 0,8/nm, sisältää generaattorin ja lämmityksen