Thursday 25 October 2018

Puerto Montt, 25.10.2018


Vihdoinkin vedessä!



Kun Sarema oli nostettu pukeilta, Pekka veti viimeiset maalit runkoon, ja vene oli vihdoin laskukunnossa. 


Odottelimme marinan vahtikoiravanhuksen kanssa vielä parisen tuntia, jotta maali ehtisi kuivua ja ennen kaikkea vedenpinta nousta riittävän korkealle eli vähintään neljään metriin.


Ennen laskua paikalle ilmestyivät sopivasti kummankin marinassa olevan vierasveneen miehistöt eli belgialaisen Anastasian ja hollantilaisen Jorin. Miehet hoitivat veneen laituriin, jossa naiset olivat valmiina ottamaan köydet vastaan. 



Seuraavana päivänä Riitta nostettiin ensin mesaaniin irrottamaan Tyynenmeren tuulten riepottama Suomen lippu ja laittamaan uusi lippunaru katkenneen tilalle...



ja seuraavaksi isomastoon ruuvaamaan irti tuulianturi, jota syystä tai toisesta joudutaan korjaamaan lähes joka toinen vuosi. Tämä on sinänsä hyvää siedätyshoitoa Riitalle, joka kärsii korkean paikan kammosta!


Viime päivinä marinassa on tapahtunut muutakin jännittävää: viereisessä laiturissa veneessä asuva nainen oli herännyt yöllä siihen, kun ympäristössä viime kuukausina pyörinyt katukoira oli raapinut sitkeästi veneen kylkeä. Lopulta naisen ei auttanut muu kuin ottaa koira sisälle, jotta olisi päässyt takaisin nukkumaan. Aamulla kajuutan lattialta löytyi emokoiran lisäksi kolme pentua, hetken kuluttua viisi ja lopulta seitsemän. Veneen nimi on Bella Donna, ja emo tottelee nykyisin nimeä Bella.


Bella vaikuttaa nyt varsin tyytyväiseltä elämäänsä. Kuten myös Sareman miehistö, liikkeellelähdön lähestyessä!


Tuesday 9 October 2018

Chile, Puerto Montt 9.10.2018




Veneen kunnostusta ja ystävällisiä byrokraatteja


Pekka lensi Chileen jo heinäkuun alkupuolelle eli sydäntalvella. Sadekausi oli pahimmillaan ja milloin ei satanut, oli yöpakkasia. Ulkotyöt etenivät siis kovin hitaasti, mutta onneksi sisälläkin riitti askarreltavaa. Matkalla Chileen veneen sisälle syöksyneen aallon tuhoamat laitteet piti poistaa ja jäljelle jääneille tehdä uudet kytkennät. Konehuoneessa ja sähkötaulussa oli myös lukematon määrä niin sanotusti tilapäisiä kytkentöjä, joita ei onneksi ole enää. Samalla ratkesi myös salaperäinen sähkövuoto. Generaattorin laturin kiinnitykset olivat myös pettäneet jossain vaiheessa, ja uudet on nyt puoliksi tehty.


Kelin salliessa ankkurikettinkiboxiin hitsattiin paikkoja. Levyä kului melkein neliömetri ja hitsauspuikkoja kolme kiloa. Hitsaus oli varsin hankalaa telakan vaihtelevan jännitteen vuoksi, mutta valmistui lopulta. Rungon hionta, viisi kerrosta epoxia, kittaus ja pintamaalaus oli myös tehtävä niinä harvoina päivinä, jolloin ei satanut. Joten työt ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti.


Peräsimeen tehtiin tasapainotusosa, jotta autopilotti pääsisi vähemmällä rasituksella, käsin ohjatessa myös ruorimies.
Vedenalaisen osan pienetkin ruostepaikat hiottiin ja maalattiin epoxilla viisi kertaa. Uusia sinkkejä (á 3 kg) asennettiin kaksi, ja pohja maalattiin tällä kertaa punaisella myrkkymaalilla kahteen otteeseen, 0,5 metriä vesilinjasta kolmeen kertaan. 


Kansi on nyt tyhjennetty ja pesty ensin kloorilla ja viimeksi vedellä. Reipas sade hoitaa lopullisen huuhtelun. Kansi hiotaan ja maalataan maissa, koska vedessä naapureita olisi aivan liian lähellä. Kun kansi on valmis ja uudet starttiakut hankittu ja asennettu paikalleen, pääsemme vihdoin veteen!


Kun Riitta saapui syyskuun puolenvälin jälkeen, Pekalla oli 90 päivän oleskeluluvasta jäljellä enää kolmisen viikkoa. Saadakseen uuden oleskeluluvan Pekan olisi poistuttava maasta. Vuokrasimme näin ollen auton ja ajoimme järvialueen halki Argentiinan rajalle. Koska autovuokraamot laskuttavat erillisen ei-niin-pienen rajanylityslisän, jota emme olleet halukkaita maksamaan, olimme päättäneet jättää auton Chilen puolelle rajaa ja kävellä Argentiinaan hoitamaan oleskeluasiat kuntoon. Mutta kuinkas siinä kävikään…


Saavuttuamme Chilen raja-alueelle (ja kierrettyämme keskellä tietä istuvan ketun!) pysäköimme automme rajapuomin viereen ja kävimme kysymässä neuvoa kopissa istuvalta rajavartijalta. Tämä neuvoi meitä menemään sillan yli joen toiselle puolelle, josta löytyivät sekä tulli että maahantuloviranomaiset. Kerrottuamme siellä asiamme, saimme kuulla että Argentiinan rajalle oli matkaa noin 20 kilometriä ja että linja-autoa, joka veisi meidät Argentiinan puolelle, saisimme odottaa seuraavaan päivään! 


Mutta me voimme tehdä näin, sanoi ystävällinen virkailijamme. Minä leimaan teidät nyt ulos Chilestä, minkä jälkeen menette vaikka kahville noin puoleksi tunniksi. Sitten kävelette tullirakennuksen toiselle puolelle, ja kollegani toivottaa teidät tervetulleeksi takaisin Chileen. Mutta muistakaa, että tämä on salaisuus, hän vielä lisäsi ja hymyili iloisesti.



Ja näin me teimme. Menimme noin 30 minuutiksi viereiseen kahvilaan, jossa kulutimme aikaa seurustelemalla rajalaitoksen kissan kanssa. Sitten palasimme tullirakennukseen lievästi levottomin mielin, mutta kaikki kävi aivan kuten virkailija oli sanonut: koska olimme niin sanotusti käyneet Argentiinassa ja palanneet sieltä Chileen, saimme passiemme väliin paperit, jotka antoivat meille oikeuden olla Chilessä seuraavat 90 päivää. Kuinkahan paljon helpompaa ihmisten elämä olisikaan, jos kaikki maailman byrokraatit olisivat yhtä joustavia kuin täällä!!