Veneen kunnostusta ja ystävällisiä byrokraatteja
Pekka lensi Chileen jo heinäkuun alkupuolelle eli sydäntalvella. Sadekausi oli pahimmillaan ja milloin ei satanut, oli yöpakkasia. Ulkotyöt etenivät siis kovin hitaasti, mutta onneksi sisälläkin riitti askarreltavaa. Matkalla Chileen veneen sisälle syöksyneen aallon tuhoamat laitteet piti poistaa ja jäljelle jääneille tehdä uudet kytkennät. Konehuoneessa ja sähkötaulussa oli myös lukematon määrä niin sanotusti tilapäisiä kytkentöjä, joita ei onneksi ole enää. Samalla ratkesi myös salaperäinen sähkövuoto. Generaattorin laturin kiinnitykset olivat myös pettäneet jossain vaiheessa, ja uudet on nyt puoliksi tehty.
Kelin salliessa ankkurikettinkiboxiin hitsattiin paikkoja. Levyä kului melkein neliömetri ja hitsauspuikkoja kolme kiloa. Hitsaus oli varsin hankalaa telakan vaihtelevan jännitteen vuoksi, mutta valmistui lopulta. Rungon hionta, viisi kerrosta epoxia, kittaus ja pintamaalaus oli myös tehtävä niinä harvoina päivinä, jolloin ei satanut. Joten työt ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti.
Peräsimeen tehtiin tasapainotusosa, jotta autopilotti pääsisi vähemmällä rasituksella, käsin ohjatessa myös ruorimies.
Vedenalaisen osan pienetkin ruostepaikat hiottiin ja maalattiin epoxilla viisi kertaa. Uusia sinkkejä (á 3 kg) asennettiin kaksi, ja pohja maalattiin tällä kertaa punaisella myrkkymaalilla kahteen otteeseen, 0,5 metriä vesilinjasta kolmeen kertaan.
Kansi on nyt tyhjennetty ja pesty ensin kloorilla ja viimeksi vedellä. Reipas sade hoitaa lopullisen huuhtelun. Kansi hiotaan ja maalataan maissa, koska vedessä naapureita olisi aivan liian lähellä. Kun kansi on valmis ja uudet starttiakut hankittu ja asennettu paikalleen, pääsemme vihdoin veteen!
Kun Riitta saapui syyskuun puolenvälin jälkeen, Pekalla oli 90 päivän oleskeluluvasta jäljellä enää kolmisen viikkoa. Saadakseen uuden oleskeluluvan Pekan olisi poistuttava maasta. Vuokrasimme näin ollen auton ja ajoimme järvialueen halki Argentiinan rajalle. Koska autovuokraamot laskuttavat erillisen ei-niin-pienen rajanylityslisän, jota emme olleet halukkaita maksamaan, olimme päättäneet jättää auton Chilen puolelle rajaa ja kävellä Argentiinaan hoitamaan oleskeluasiat kuntoon. Mutta kuinkas siinä kävikään…
Saavuttuamme Chilen raja-alueelle (ja kierrettyämme keskellä tietä istuvan ketun!) pysäköimme automme rajapuomin viereen ja kävimme kysymässä neuvoa kopissa istuvalta rajavartijalta. Tämä neuvoi meitä menemään sillan yli joen toiselle puolelle, josta löytyivät sekä tulli että maahantuloviranomaiset. Kerrottuamme siellä asiamme, saimme kuulla että Argentiinan rajalle oli matkaa noin 20 kilometriä ja että linja-autoa, joka veisi meidät Argentiinan puolelle, saisimme odottaa seuraavaan päivään!
Mutta me voimme tehdä näin, sanoi ystävällinen virkailijamme. Minä leimaan teidät nyt ulos Chilestä, minkä jälkeen menette vaikka kahville noin puoleksi tunniksi. Sitten kävelette tullirakennuksen toiselle puolelle, ja kollegani toivottaa teidät tervetulleeksi takaisin Chileen. Mutta muistakaa, että tämä on salaisuus, hän vielä lisäsi ja hymyili iloisesti.
Ja näin me teimme. Menimme noin 30 minuutiksi viereiseen kahvilaan, jossa kulutimme aikaa seurustelemalla rajalaitoksen kissan kanssa. Sitten palasimme tullirakennukseen lievästi levottomin mielin, mutta kaikki kävi aivan kuten virkailija oli sanonut: koska olimme niin sanotusti käyneet Argentiinassa ja palanneet sieltä Chileen, saimme passiemme väliin paperit, jotka antoivat meille oikeuden olla Chilessä seuraavat 90 päivää. Kuinkahan paljon helpompaa ihmisten elämä olisikaan, jos kaikki maailman byrokraatit olisivat yhtä joustavia kuin täällä!!
