Sunday 30 July 2017

Cordova 30.7.


Prince William Sound 8.7.-30.7.

Kalastusta ja katkarapuja

Matkalla Prince William Soundiin yritin (Riitta) ottaa kuvia veneen ympärillä sukeltelevista linnuista. Kuvaamista haittasi kuitenkin harmittavan kova svelli, joka kallisteli venettä puolelta toiselle varsinkin kun tuulta ei ollut lainkaan. Kameran tähtäimeen osui hetkeksi lintu, jota en ole koskaan onnistunut kuvaamaan, enkä onnistunut kunnolla nytkään. Sain otettua linnusta viisi kuvaa, joista kaikki olivat epätarkkoja. Lintu on kuitenkin sen verran hauskan näköinen, että laitan siitä kuvan tähän näytille. Se on tieteelliseltä nimeltään cerorhinca monocerata ja suomeksi sarvikiisla. 


Saavuttuamme Prince William Soundiin ankkuroimme ensimmäiseksi yöksi aukon itäpuolella olevaan Fox Farm Bayn lahteen (59.58,043N 148.09,084W). Lohet (Pink, Humpy) hyppelivät veneen ympärillä odotellessaan malttamattomina ylävettä, jolloin ne pääsisivät puroihin ja jokiin kutemaan. Sinänsä moinen into ihmetyttää, sillä toisin kuin Suomessa, Alaskassa kuteminen merkitsee lohille varmaa kuolemaa. 



Purjehtijan kannalta Alaska on ongelmallinen, koska joko täällä ei tuule lainkaan tai sitten on oikein kunnon myräkkä. PWS:iin on ennustettu seuraavaksi viideksi vuorokaudeksi ‘variable ten’, mikä merkitsee loistavaa moottorointisäätä. Siirryimme näin ollen konevoimalla 36 mailin päässä olevaan Icy Bayn lahteen, jonka sivuhaarassa Nassau Fjordin vuonossa on iso jäätikkö. 


Pääsimme ajamaan aivan jäätikön viereen, koska virtaus oli vienyt suurimmat ajojäät sen edustalta ulommas lahteen. Pidimme kuitenkin sopivan turvavälin jäätikön reunaan, sillä tämä jäätikkö on vielä sen verran elinvoimainen, että se niin sanotusti poikii. Poikia-verbin positiivisesta merkityksestä huolimatta tämä tarkoittaa itse asiassa sitä, että sulamisen seurauksena jäätiköstä murtuu jatkuvasti paloja, jotka putoavat kovalla ryminällä mereen. Jäätikön sulamisnopeutta kuvannee se, että vain noin kaksikymmentä vuotta vanhan karttamme mukaan olisimme nyt olleet jäätikön päällä eli jäätikkö on tänä aikana kutistunut noin 150 metriä. 


Poistuessamme jäätiköltä ohitimme pikkukajavia (Black Legged Kittywake) ja hylkeitä (Harbor Seal), jotka olivat kerääntyneet jäälautoille, joita vuorovesienergia kuljettaa kahdesti vuorokaudessa Nassau Fjordin vuonosta Icy Bayn lahteen ja takaisin.


Matkalla Tiger Bightin ankkuripoukamaan (60.12,264N 148.21,363W) pysähdyimme paikkaan, jossa kartan mukaan on runsaat 100 metriä vettä. Laskimme siihen katkarapumertamme, syöttinä kissanruokapurkki (Friskies Mariner’s Catch), johon oli puhkottu puukolla pieniä reikiä. 



Vaikka olimme sivussa Icy Bayn pääväylältä, heräsimme useaan kertaan yön aikana lahden pohjukassa sijaitsevasta Tiger Glacierin jäätiköstä lohjenneiden jäiden kolistellessa veneen kylkiä.
Matkalla seuraavaan ankkuripaikkaamme Seven Fathom Holen poteroon pysähdyimme nostamaan mertamme ja totesimme iloksemme, että lounaaksi olisi keitettyjä katkarapuja sweet chilli- ja valkosipulikastikkeen kera!


Ennen kuin ajoimme sisään Seven Fathom Holen (60.21,877N 148.13,452W) aukosta laskimme katkarapumerran jälleen noin sataan metriin. Kun nostimme merran seuraavana aamuna, katkarapujen sijasta siinä olikin kaksi ‘taskurapua’ (Tanner Crab). 


Ravut olivat niin isoja, ettei niiden olisi mitenkään pitänyt mahtua merran aukoista sisään. Eivätkä ne olleet mahtuneetkaan, vaan pyydyksessä oleva puuvillalangalla suljettu noin 15 x 15 cm:n ‘pelastusaukko’ oli auennut, ja ravut olivat ryömineet siitä sisään. Pelastusaukon tarkoitus on kylläkin toimia toisin päin eli jos merta jostain syystä jää mereen pitkäksi aikaa, puuvillalangan hapertuessa aukko aukeaa, ja mertaan jääneet ravut pääsevät sitä kautta vapauteen. 


Saapuessamme Seven Fathom Holen lahteen, lähistön joissa ei näkynyt vielä lohia. Kävimme lähes päivittäin tarkastamassa tilanteen, kuten näyttivät tekevän myös naapurustossa asustelevat hylkeet ja valkopäämerikotkat. Noin viikon kuluttua tulostamme, palatessamme Jack Pot Bayn lahdelta, jossa pidämme katkarapumertaamme, lahden suulla välkehti suuri hopeanhohtoinen kalaparvi. Lohien nousu jokiin oli vihdoin alkanut!


Vaikka jokisuistoissa on nyt lohia lähes tungokseen asti, kalat ovat niin lisääntymisviettinsä vallassa, etteivät ne juurikaan käy pyydykseen. Mutta meidän onneksemme joukosta on aina löytynyt yksi, joka on ollut riittävän ahne päätyäkseen graavattavaksi, paistettavaksi tai savustuslaatikkoon!


Meidän oli viimein aika lähteä Seven Fathom Holen poterostamme. Tästä eteenpäin tarkoituksemme oli siirtyä lähes päivittäin uuteen paikkaan Prince William Soundin kierroksellamme, mutta kova tuuli ja ankara sade pitivät meidät seuraavassa ankkuripaikassamme Perry Islandin West Twin Bayn lahdessa (60.42,561N 147.57,551W) neljä vuorokautta. Kuten lähes aina Alaskassa, huono sää loppui kuin seinään, ja kun lopulta pääsimme jatkamaan matkaa Naked Islandin kupeeseen (60.41,223N, 147.25,916W), aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä (purjehdus)tuulesta ollut tietoakaan. 


Ihaillessamme maisemia moottoroidessamme seuraavana aamuna Naked Islandilta Jade Harborin salmeen (60.58,180N 146.58,834W) totesimme jälleen kerran kuinka taianomainen paikka Prince William Sound onkaan. Upean maiseman takaa aukeaa usein vieläkin huikeampi näkymä tai oikeastaan kuin toinen maailma.


Hiukan tietoa lohesta ja kalastuksesta:
Tyynenmerenlohia on kaikkiaan viittä eri lajia: King (Chinook, Tyee, Blackmouth), Coho (Silver), Sockeye (Red), Chum (Dog, Keta, Calico) ja Pink (Humpy). 

Yläpuolella naaras Pink (Humpy) ja alapuolella koiras Chum (Dog, Keta, Calico)

Kalastus on Alaskassa tiukasti kontrolloitua. Kalastusalukset saavat lähteä kalaan tietylle alueelle (opening) vasta, kun alueen jokiin on noussut riittävästi kalaa kudun onnistumiseksi. Näin turvataan kalan saanti tulevaisuudessakin. Laskentaan on kehitetty erilaisia huippuhienoja tutkan kaltaisia laitteita, mutta olemme tavanneet jokisuulla myös lohilaskijan. Opening eli lupa kalastaa määrätyllä alueella voi olla voimassa useamman päivän tai vain muutaman tunnin, jos kalaa on pyydetty liikaa tai sitä on liian vähän. Joinakin vuosina joillakin alueilla voi kalastus olla kielletty (closure) koko kauden. Alaskassa on myös paljon kalanhautomoita (hatchery). Kalakanta on siis osittain istutettua, mutta villi lohi on kuitenkin edelleen pääosassa. 

Chum-koiraalle kasvaa kutuvaiheessa koiramaiset hampaat, mistä lempinimi Dog.

Suurin osa kalastusaluksista on kurenuottaveneitä (purse seiner). Apuvene (skiff) lasketaan veteen kurenuotan alkupään kanssa rannan tuntumaan ja emovene ajaa nuotan ulos. Kun virta on tehnyt nuottaan pussin, skiff vetää nuotan pään emoalukseen. Nuotan alareuna kurotaan umpeen ja nosto alkaa. Saalis ruumaan ja uusi kierros. Miehistöä tarvitaan normaalisti neljä.


Pienempi joukko on gill net -veneitä (gillnetter), jotka ankkuroivat lyhyehkön pintaverkon pään rannan tuntumaan ja ajavat sitten verkon rummulta ulos ns. haarukan kautta. Kun kalaa on saatu tarpeeksi, verkko nostetaan takaisin rummulle. Kalat poistetaan verkosta haarukan ja rummun välissä. Gillnetterit ovat yleensä pienehköjä alumiiniveneitä, joita on mahdollista operoida jopa yksin, mutta normaalisti niissä on kaksi kalastajaa. 
Heinäkuun 19. päivään mennessä ammattikalastajat olivat saaneet Prince William Soundista jo lähes 18 miljoonaa lohta ja koko osavaltion vesiltä yli 77 miljoonaa kalaa.


Nostimme ankkurin aikaisin maanantaiaamuna ja ajoimme viereiseen lahteen, jonka pohjukassa on Columbia Glacierin jäätikkö. Sataa tihuutti, ja pilvet makasivat raskaina lahden yllä. Tästä huolimatta osa jäätiköstä irronneista lohkareista hohti ympärilleen tuhansien vuosien takaista valoaan. 


Määränpäämme oli Landlocked Bay, mutta kiersimme sinne Glacier Islandin kautta nähdäksemme stellerinmerileijonayhdyskunnan, jonka olimme ohittaneet pari päivää aikaisemmin. Alueelle oli annettu opening edellisenä päivänä, ja ympärillämme hääri kaikkiaan parisenkymmentä kalastusalusta (seiner). Viisi niistä oli aivan saaren kupeessa laskemassa tai nostamassa kurenuottaansa, mutta onnistuimme koukkaamaan veneiden välistä hieman lähemmäs merileijonia, joita alusten läsnäolo ei onneksi näyttänyt lainkaan häiritsevän. 


Virallisen liturgian mukaan stellerinmerileijonien lukumäärä on ‘toistaiseksi tuntemattomasta syystä’ laskenut viimeisten vuosikymmenien aikana, ja eläin kuuluu nykyisin uhanalaisiin lajeihin. Olisikohan tämä toistaiseksi tuntematon syy ylikalastus, joka jättää mereen aivan liian vähän ruokaa merileijonille. Tämä yhdyskunta vaikutti kuitenkin ilahduttavan elinvoimaiselta!


Landlocked Bayn (60.50,878N 146.32,087W) historia on varsin mielenkiintoinen, kuten on itse paikkakin. Korkeiden vuorien suojassa olevassa pienessä, kauniissa lahdessa sijaitsi 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun tuottoisa kaivoskylä postitoimistoineen kaikkineen. Lahdella oli ensimmäisen maailmansodan loppuun asti useita kaivoksia, joista louhittiin kuparia ja sinkkiä, mutta myös jonkin verran kultaa ja hopeaa. Runsaassa sadassa vuodessa luonto on kuitenkin ottanut paikan niin hyvin haltuunsa, ettei ihmisen kädenjälkiä ole enää näkyvissä. Lahden perukoilla on kaksi lohijokea, joista toisen edustalta kävimme uistelemassa illalliskalan merikotkien lennellessä ympärillämme. 


Ajaessamme sisään seuraavaan ankkuripaikkaan eli Two Moon Bayn Eastern Armin lahteen (60.44,343N 146.31,044W ) näimme rannalla mustakarhun. Karhu kaiveli jotain rantahiekasta ilmeisesti odotellessaan ylävettä, jolloin lohet nousisivat pohjukassa olevaan jokeen. Laskettuamme ankkurin lähdimme saman tien katsastamaan joen lohitilanteen. Ajoimme niin pitkälle kuin jollalla pääsimme ja ankkuroimme jollan sitten rantapenkereeseen. Jatkoimme jalan ylemmäs jokea paikkaan, jonne lohet (Pink/Humpy) olivat kerääntyneet suureksi parveksi odottelemaan veden nousua. Rantaheinikossa oli näkyvissä selvä karhunpolku, mutta karhu itse ei ollut vielä paikalla, ja ehkä hyvä niin. Kiikaroidessamme jokea muutamaa tuntia myöhemmin, yllätyksemme oli suuri, kun näimme jokisuistosta poistuvan karhun, joka ei ollutkaan musta vaan harmaa (itse asiassa ruskea)! Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme nähneet sekä musta- että harmaakarhun samassa ankkurilahdessa.


Sää on jo pitkään ollut ikävän sumuinen ja sateinen. Kun moottoroimme St. Mathew’s Bayn (60.46,242N 146.16,918W) pohjukkaan katsomaan lahtea reunustavilla vuorilla asustelevia lumivuohia, emmekä nähneet kunnolla edes vuoria, totesimme, että oli aika palata sivistyksen pariin eli tässä tapauksessa Cordovaan. 


Saavuimme Cordovaan eilen illalla ja poistumme huomenna eli heti kun generaattori, kone ja vaihteisto on huollettu, vesi- ja polttoainetankit täytetty ja tuoreruoat ostettu. Viivymme PWS:n ankkurlahdissa vielä muutaman päivän odottamassa sopivaa sääikkunaa, jonka aikana pääsisimme purjehtimaan mukavasti Inside Passageen ja kohti Kanadaa. 




No comments:

Post a Comment