Tuesday, 15 January 2019

Puerto Williams, 15.1.2019


Hyvästi Patagonia!


Palasimme Argentiinan Ushuaiasta Chilen Puerto Williamsiin 12.1. Aamulla lähtiessämme oli täysin tyyntä kuten tavallista, ja irrottautuminen Ushuaian Club Nautico AFASyNin laiturista ei vaatinut muuta kuin kyljessämme olleen amerikkalaisveneen miehistön herättämisen. Päästyämme Canal Beagleen tuuli nousi saman tien nollasta noin 50 solmuun ja meno oli sen mukaista. Vajaan viiden tunnin kuluttua Sarema oli Chilen puolella Micalvissa kiinni saman ranskalaisveneen kyljessä, josta olimme lähteneet noin viikkoa aiemmin. Saimme “korjautettua” tutkamme, mikä tässä tapauksessa tarkoitti uuden magnetronin hankkimista ja asennusta. Suomen Furuno oli myynyt meille huomattavasti isompaan tutkaan tarkoitetun magnetronin. Olimme ostaneet sen vuonna 2013 varalle lähtiessämme Koillisväylälle, jossa meillä ei luojan kiitos ollut tutkan kanssa mitään ongelmia purjehtiessamme jäiden keskellä. Toimiva tutka tulee olemaan välttämättömyys myös seuraavalla legillämme. 


Olemme hakeneet Suomesta lupaa purjehtia Etelämantereelle useamman kerran. Vielä vuonna 2009 vaatimuksena oli veneen katsastaminen Suomessa eli meidän olisi pitänyt purjehtia ensin Alaskasta Suomeen, minkä jälkeen olisimme ehkä saaneet luvan purjehtia Etelämantereelle. Ehdottamamme US Coast Guardin suorittama katsastus ei olisi riittänyt. Lähdimmekin sitten lievästi suivaantuneina Luoteisväylälle. 


Mutta onneksi byrokratiakin kehittyy, ja lupahakemukset käsitellään nykyisin Tampereen sijasta Rovaniemellä Lapin ELY-keskuksessa vähintäänkin asiallisesti, eikä veneen vieminen Suomeen katsastusta varten ole enää välttämätöntä. Ensimmäisen vuonna 2016 ELY-keskukselle lähettämämme lupahakemuksen jouduimme peruuttamaan, koska kipparin nilkka murtui, ja jouduimme jäämään vuodeksi Eurooppaan. Seuraavana vuonna saimme ELY-keskukselta luvan purjehtia Etelämantereelle, mutta saavuimme vaiherikkaan Tyynenmeren purjehduksemme jälkeen Chileen liian myöhään. 



Viime vuonna haimme lupaa jälleen kerran. Tällä kertaa hakemuksen jättämisen hoiti ensimmäistä kertaa Riitta, joka unohti, että lupahakemuksen käsittelyyn menevien 90 päivän lisäksi lupapäätöstä ja siihen liittyviä asiakirjoja on vielä pidettävä esillä vähintään 60 päivää. Suomesta saamamme lupa astuisi näin ollen voimaan vasta 15.2., mutta Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lain mukaista lupaa ei tarvita “toimintaan, johon pöytäkirjan toisen sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen on myöntänyt voimassa olevan luvan”.  Chilen lupaviranomainen myönsi meille eilen purjehdusluvan Chile - Antarctica - Falkland Islands.  Lähtö huomenna Kap Hornille ja sieltä Etelämantereelle heti, kun sää sallii!

Thursday, 3 January 2019

Puerto Williams 3.1.2019


Puerto Williams
Club Naval de Yates Micalvi


Kanavamatkailu loppusuoralla

Matkalla Puerto Monttista Puerto Williamsiin purjehdimme viikkokausia näkemättä mitään muuta kuin Andien lumisia huippuja, merta ja taivasta. Golfo de Penasin ylityksen jälkeen näimme  ainoastaan kolme muuta purjevenettä, ja 52:sta ankkuripaikasta vain kahdessa yöpyi samaan aikaan toinen vene, paikallinen kalastusalus. 


Niin upeita kuin kanavia reunustavat maisemat olivatkin, niiden samankaltaisuus alkoi jossain vaiheessa turruttaa. Ja vaikka kuinka kiikaroimme rantoja ja vuorten rinteitä, emme kertaakaan nähneet niillä minkäänlaista elämää. Puuduttavaa, totesi Pekka lähes kahden kuukauden purjehtimisen jälkeen siitäkin huolimatta, että olimme suurimman osan ajasta saaneet nauttia harvinaisesta herkusta eli purjehtia myötätuuleen.


Päivän kohokohta oli aina ankkurilahteen meno, monesti delfiinien saattelemana. Laskettuamme ankkurin ja saatuamme köydet kiinni rannan puihin, jäimme (ainakin Riitta) seuraamaan poukamassa asustelevien meille ennestään tuntemattomien hanhien ja sorsien (mm. Chloephaga hybrida, Chloephaga picta, Chloephaga poliocephala,Tachyeres pteneris, Tachyeres patachonicus, Anas sibilatrix) puuhia. Poikueitten koko vaihteli seitsemästä untuvikosta yhteen ainoaan, mistä oli mahdollisesti vastuussa puuman jälkeen Chilen toiseksi suurin petoeläin eli kettu.  


Riitta ihmetteli eräänä aamuna ääneen kuinka ihmeellistä oli, ettei mikään laite ollut mennyt rikki alkumatkan vikasuman jälkeen. Eipäs nyt maalata piruja seinälle!, varoitti Pekka. Ja niin siinä kävi, että kun aloimme nostaa ankkuria kaikuluotaimemme väliaikaiskiinnitys eli peräkaiteeseen kiinnitetty puuseiväs jäi kiinni kelppiin eli merilevään ja katkesi. Heti poukamasta lähdön jälkeen Pekan aikoessa lisätä kaasua heikon tuulen vuoksi totesimme, että kaasuvaijeri oli poikki. Emme tiedä, onko muilla purjehtijoilla samankaltaisia kokemuksia, mutta meistä ainakin tuntuu siltä, että aina kun olemme ylen tyytyväisiä johonkin asiantilaan ja sanomme sen ääneen, tämä kostautuu tavalla tai toisella. Taikauskoa tai sitten ei, mutta Riitta ainakin lupasi taas kerran muistaa pitää suunsa supussa!


Pari päivää ennen Puerto Williamsia maisemat komistuivat entisestään. Uutta lunta satoi öisin kanavaa reunustavien vuorten huipuille, ja pohjoisrantaa halkoivat useat jäätiköt, jotka toisin kuin Alaskassa eivät olleet ilmansaasteiden likaamia vaan hohtivat kaikki puhtaanturkooseina. Monet jäätiköistä on nimetty Euroopan valtioiden mukaan, muiden muassa Italian, Saksan, Ranskan, Hollannin ja Espanjan. Pohjoisempana ovat myös Finlandia-, Relander-, Lönnroth-, Runeberg- ja Kivi-jäätiköt, Monte Suomi, Sierra Nylandia ja Bahia Kairamo, jotka nimesi 1920-luvun lopulla Tulimaan soita tutkimassa ollut biologi Väinö Auer.


Ylittäessämme alkumatkasta Golfo de Penasia eli toistaiseksi ainoan yöpurjehduksemme aikana ilmeni, ettei tutkamme toiminut. Koska tutkan korjaaminen ei Puerto Williamsissa onnistu, joudumme huomenna purjehtimaan Ushuaiaan. Toisaalta meillä ei ole mitään Argentiinassa käyntiä vastaan, onhan Ushuaia huomattavasti Puerto Williamsia suurempi kaupunki, josta on helppo hankkia ruokatarvikkeet seuraavalle legille. Ongelmana on vain se, että Argentiinasta ei saa tuoda Chilen puolelle mitään tuoretta, kuuleman mukaan ei edes hunajaa??. Täytyy myöntää, että salakuljetus tuntuu tässä tilanteessa houkuttelevalta vaihtoehdolta!




Wednesday, 2 January 2019

Puerto Natales


Puerto Natales, 19. - 23.12.

Eläimellisiä elämyksiä


Puerto Natalesiin johtavalla väylällä  on muutaman mailin pituinen kapeikko nimeltään Canal Kirke. Kapeikossa on kolme eri väylävaihtoehtoa, jotka ovat toinen toistaan hankalampia: Mal Pasossa virtaukset ovat pahimmillaan 14 solmua, Buen Pasossa 9-12  solmua ja parhaimmassa vaihtoehdossa eli Angostura Kirkessäkin 8-10 solmua. Virtauksiin vaikuttavat sekä vuorovesi että tuulet, joten läpimeno on syytä ajoittaa oikein. Päätimme tämän takia jäädä yöksi lähellä olevaan Isla Jaimen lahteen, josta olisi helppo jatkaa matkaa seuraavana aamuna. 


Matkalla lahteen tuuli alkoi nousta, ja saapuessamme perille tuuli oli jo niin kovaa, ettei meillä ollut mitään mahdollisuutta mennä kiinnittämään köysiä rannan puihin. Laskimme siis ankkurin kohtalaisen keskelle pientä lahtea ja jäimme odottamaan tuulen hiipumista. 


Hiipumisen sijasta tuuli jatkoi nousuaan ja saavutti alkuillasta huippunsa puhaltaen puuskissa 45+ solmua. Vettä tuli kuin saavista, ja puuskat syöksyivät lahden pohjukan muodostamasta tuulitunnelista muutaman minuutin välein kieputtaen ja kallistellen venettä. Onneksi pohja oli hyvä ja ankkuri piti! Tätä röykytystä kesti kaksi vuorokautta, minkä jälkeen saatoimme jatkaa matkaamme Canal Kirken kautta Puerto Natalesiin.


Suhtauduimme alunperin Puerto Natalesissa käyntiin varsin negatiivisesti kahdestakin syystä: se oli selvästi sivussa reitiltämme, ja jouduimme menemään sinne vain ja ainoastaan byrokratian takia eli saadaksemme uudet oleskeluluvat. Edellisestä kokemuksestamme viisastuneina vuokrasimme tällä kertaa auton, jossa oli voimassaoleva kansainvälinen vakuutus, jota ilman emme olisi päässeet rajan yli. 


Otimme auton kahdeksi päiväksi, jotta näkisimme Chilestä muutakin kuin saaristoa. Ensimmäisenä päivänä ajoimme siis  Argentiinaan, kiersimme pienen rajakaupungin ja palasimme samantien takaisin Chileen. Näin oli viranomaisvaatimukset täytetty, ja me saimme uudet 90 päivän oleskeluluvat. Koska päivä oli vasta puolessa, ja ilma oli vaihteeksi mitä hienoin, päätimme ajaa vajaan sadan kilometrin päässä olevaan kansallispuistoon. 


Torres del Paine käsittää kaikkiaan yli 200.000 hehtaaria uskomattoman upeaa luontoa: jylhiä vuoria, jokia, järviä ja jäätiköitä sekä eläimiä, joita emme olisi missään tapauksessa onnistuneet näkemään veneestä käsin. Vietimme kaksi ikimuistoista päivää kuin Liisat Ihmemaassa bongaillen guanakoja, nanduja ja kondorikotkia Andien rinteillä. 


Kun tuli aika jatkaa matkaa kohti Puerto Williamsia, tuuli pisti jälleen kerran aikataulun uusiksi. Olimme onneksemme vuokranneet paikalliselta ankkuripoijun kaupungin vastarannalta, mikä Armadan mukaan on ehdottomasti salmen suojaisin paikka. 


Tuuli alkoi nousta jo lähtöämme edeltävänä iltapäivänä ja koveni iltaa kohti. Myräkkä jatkui läpi yön, ja kun tuulimittari näytti aamulla 58 solmua, totesimme että oli ehkä syytä jäädä Puerto Natalesiin vielä vuorokaudeksi.  



Maihin me emme tosin enää päässeet! 

Wednesday, 19 December 2018

Puerto Natales, 19.12.



Ankkurointia Patagonian tapaan


Chilen saaristossa on enemmän sääntö kuin poikkeus mennä ankkuriin yöksi. Purjehtijoiden raamatusta Patagonia & Tierra del Fuego Nautical Guide / Mariolina Rolfo - Giorgio Ardrizzi löytyy lukematon määrä ankkuripaikkasuosituksia, niiden koordinaatit, minkä suuntaisilta tuulilta ne antavat suojan, pohjan syvyys, onko pohja mutaa, hiekkaa… ja kiitettävän selkeät sisäänajo-ohjeet. 


Kovien, etupäässä lännestä puhaltavien tuulien takia pelkkä ankkurin pudottaminen ei yleensä riitä, vaan useimmissa tapauksissa vene on lisäksi kiinnitettävä perästä rannan puihin kahdella köydellä. Ostimme Puerto Monttissa etelästä tulleelta S7Y Jorilta kaksi köysirullaa, joissa kummassakin on yli 100 metriä köyttä. Nämä ovat toistaiseksi taanneet meille rauhalliset yöunet. 

   
Ankkurointi patagonialaiseen tapaan tapahtuu seuraavasti: kun ankkuri on ensin pudotettu, Pekka peruuttaa Sareman mahdollisimman lähelle rantaa. Mitä lähemmäksi pääsemme, sitä parempi. Riitta hyppää nyt jollaan ja lähtee kiinnittämään ensimmäistä köyttä rannan puuhun. Köysi olisi saatava kiinni mahdollisimman nopeasti etenkin kovassa ja puuskaisessa tuulessa, mutta tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Merilevän liukastamat kivet, läpitunkematon ryteikkö, lahot puut, piikkipensaat jne. tekevät sopivan kiinnityspuun löytämisen välillä hermoja raastavan hankalaksi. Kun ensimmäinen köysi on saatu kiinni, toisen köyden kiinnittämisellä ei onneksi enää ole samanlaista kiirettä. 


Jos tuulet näyttävät suosiollisilta ja päätämme jatkaa matkaa, soutaa toinen meistä seuraavana aamuna rantaan irrottamaan köydet, ja toinen vetää ne veneeseen. Viimeisen köyden mukana tulevat takaisin myös jolla ja soutaja.


Sitten ei muuta kuin ankkuri ylös ja menoksi!



Verkkokalastusta




Pekka on päättänyt ryhtyä kalastamaan. Suunnitelman mukaan viemme verkon ankkurilahteen virtaavan joen edustalle alavedellä ja haemme kaloja täynnä olevan verkon pois seuraavalla alavedellä. Tähän riittäisi noin 10 metrin pituinen verkko, mutta jouduimme ostamaan verkkoa 100 metrin pätkän, koska lyhyempääkään ei myyty.  Nyt on verkko sekä ala- että yläpauloitettu ja valmis laskettavaksi veteen. Enää puuttuu se sopiva ankkurilahti sinne virtaavine jokineen!


Märkäharjoittelimme verkon käyttöä poukamassa ilman jokea, koska into laskea verkko mereen kävi ylipääsemättömän suureksi. Kalaa ei tullut, mutta tulipahan kokemuksia!



Puerto Eden, 8.12.
Laituri Armadan tyyliin


Koska oleskelulupamme menisivät umpeen runsaan kolmen viikon kuluttua, olimme päättäneet yrittää saada niihin pidennystä matkan varrelta. Joten, kun saavuimme Puerto Edeniin, suuntasimme suoraan Armadan laituriin selvittämään asiaa. Jäi epäselväksi, oliko T-laiturin päässä koskaan ollutkaan autonrenkaita vai oliko Armada väliaikaisesti poistanut ne laiturin reunassa olevista nostokorvista, koska autonrenkaat olivat kauniisti paikoillaan laiturin sivulla, jossa makasi Armadan oma alus. 


Huomasimme nostokorvat vasta, kun oli liian myöhäistä. Tulimme laituriin normaaliin tapaan lepuuttajat veneen kyljellä riippuen, mutta kun lepuuttaja osui nostokorvaan se nousi ylös laiturille, ja näin oli Sareman kylki suojaton nostokorvan hyökkäystä vastaan. Korva raapi maalit kyljestä ja painoi sen pari senttiä sisään runsaan metrin matkalta! 


Kuinkahan monelle purjehtijalle tulee mieleen tarkkailla laiturin reunassa mahdollisesti olevia nostokorvia, ja kenelle tulee mieleen jättää nostokorvat suojaamatta?!! Oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on Ei yhdellekään, ja oikea vastaus toiseen kysymykseen on Chilen Armadalle! Arvatkaapa harmittaako!!! Emmekä edes saaneet oleskelulupiamme pidennettyä, vaan meidän on mentävä Puerto Natalesiin hoitamaan asia kuntoon. Minkähänlainen laituri meitä siellä odottaa?



Simpukkaviljelmiä ja lohialtaita


Olimme tietoisia Chilen simpukkaviljelmistä, mutta meille oli yllätys kuinka mittavasta teollisuudenhaarasta oikeastaan on kysymys. Viljelmiä näytti olevan joka puolella, sekä väylillä että niiden ulkopuolella. Toisiinsa kiinni sidottuja poijuja oli paikkapaikoin niin tiuhassa, että oli hankalaa löytää reittiä niiden välistä. Eivätkä ne todellakaan kaunistaneet maisemaa! 


Jätettyämme ruuhkaisimmat simpukkapoijuväylät taaksemme saavuimme lohenkasvatusalueelle. Jokaisen laitoksen yhteydessä oli ponttoonien päällä kelluva kerrostalo eli valvontakeskus, josta johti ruokintaletkut verkolla suojattuihin altaisiin. Useimpien valvontakeskusten edustalla oli vähintään yksi entinen kalastusalus eli nykyinen huoltoalus, joka toimittaa kaloille rehut ja miehistölle elintarvikkeet, hoitaa jätehuollon jne. Koko kalankasvatusprosessi on pitkälti automatisoitu ja erittäin tarkasti valvottu. Kuulimme Manilta, että valvonta saattaa mennä niinkin pitkälle, että henkilökunta ampuu heidän mielestään liian röyhkeäksi käyneet merileijonat!


Jo satoja simpukkapoijuja ohittaessamme mietimme, miten ne mahtavat vaikuttaa ympäröivään luontoon. Simpukoille ei kuitenkaan syötetä rehua eikä niitä hoideta antibiooteilla kuten lohia. Joten pitäisikö meidän lopettaa pussilohen syöminen suojellaksemme luontoa? Tähän ei valitettavasti ole yksiselitteisesti oikeaa vastausta, sillä jos kalankasvatus lopetettaisiin (tämä on pelkkää teoriaa tietysti), todennäköisesti useampi tuhat ihmistä jäisi työttömäksi. Ja ainakin osalle heistä ainoa vaihtoehto olisi kalastus, mikä taas verottaisi luonnon kalakantoja entisestään. 


Eli suo siellä, vetelä täällä!



Caleta Ideal, 3.12.

Chiloesta etelään


Jatkoimme Chiloen saarelta kohti Golfo de Penasia eli Kärsimystenlahtea. Sen ylittäminen on ollut säännön mukaan kärsimystä, emmekä valitettavasti olleet poikkeuksia. Viivyimme Puerto Millabússa kolme yötä odottelemassa sopivaa sääikkunaa, mutta kun lopulta lähdimme liikkeelle luottaen GRIB filen tietoihin, taivas alkoi pian mennä pilveen, tuuli nousta ja muutaman tunnin kuluttua kuului VHF:ltä Armadan alueelle antama kovan tuulen varoitus (n. 40 solmua). Päätimme kuitenkin jatkaa lahden ylitystä, koska olimme jo ehtineet ohittaa sopivat suojasatamat. Moottoroidessamme runsaan vuorokauden ryskytyksen jälkeen lahden eteläpuolella olevaan Caleta Idealin ankkuripaikkaan, tuuli loppui kuin iskusta, taivas kirkastui, ja pudotimme ankkurin kirkkaassa auringonpaisteessa. 




Isla Chiloe, 17.11.

Mania tapaamassa


Kiinnityimme Chiloen saaren edustalla olevaan poijuun ja lähdimme jollalla maihin tapaamaan Mania. Pekka oli Puertto Monttissa ottanut naftaliinista runsaat kolmekymmentä vuotta vanhan vaneripohjaisen jollamme ja paikannut sitä Reloncavin laiturilla parhaansa mukaan. Tulos oli vaikuttanut kohtalaisen hyvältä, kunnes laskimme jollan veteen ja lähdimme soutamaan kohti rannalla seisovaa s/y Biribiä eli Manin kotia. Ennen kuin saimme kiinnitysköyden kunnolla irti uimatasosta jollan pohjan ja perävanerin välistä alkoi tihkua vettä. Äyskäriä ei kumpikaan ollut muistanut ottaa mukaan, mutta onhan meillä kourat, sanoi Pekka ja jatkoi soutamista. Veden pinta jollan sisällä nousi pikkuhiljaa, ja paikkaamisesta huolimatta ponttoonit löystyivät silmissä ilman pihistessä niistä ulos. 


Pekka souti nyt hikihatussa, kunnes kymmenkunta metriä ennen rantaa oikean puoleinen hankain irtosi osittain liimauksesta ja hetken kuluttua toisen airon hankain napsahti poikki. Nyt meillä oli käytössämme yksi airo lähes irtonaisessa hankaimessa ja yksi täysin irtonainen airo, joilla yhteisvoimin räpiköimme eteenpäin. Rannan tuntumassa Riitta, jonka jalat olivat jo puolisääreen saakka märät, hyppäsi veteen ja hinasi jollan maihin. Aikansa hyvin palvellut jollamme, josta oli käyttökelpoista ilmeisesti enää vain airot, sai jäädä Chiloen saarelle. Mukavan ja antoisan päivän (saimme hankittua uuden kaikuluotaimen!) jälkeen palasimme viettämään iltaa Saremalle Manin vuotamattomalla jollalla. 


Mani Lassinpoika Suanto, jota Pertti Duncker kutsui ainutlaatuiseksi mieheksi kirjassaan Antarctica, oli Dunckerin kanssa ensimmäinen ja on tällä hetkellä tietämämme mukaan ainoa elossa oleva suomalainen, joka on käynyt Etelämantereella suomalaisella purjeveneellä (Merivuokko). 


Saturday, 17 November 2018

Castro, 17.11.2018


Matka alkaa


Lähtö Reloncavin marinasta tapahtui lopulta 11.11. sen jälkeen, kun Pekka oli ensin hakenut ns. zarpen eli lähtöluvan ja Armadan edustaja oli tullut tarkastamaan veneemme. Käytännössä tarkastus tapahtui niin, että tarkastaja seisoi laiturilla (veneeseen nousu oli ehkä liian hankalaa, koska olimme jo ehtineet nostaa astimena toimineen muovilaatikon kannelle) ja kysyi Pekalta ‘Paljonko teillä on vettä?’ ja osoittaen kannella olevia tonkkia ‘Entä kuinka paljon teillä on polttoainetta?’. Pekan vastaukset ilmeisesti tyydyttivät tarkastajaa, koska saimme nyt virallisen luvan lähteä matkaan. 

     Simpukoita keräämässä alavedellä

Pudotimme ankkurin Estero Chopeen vain noin 22 merimailia Puerto Monttista. Matkalla Raymarinin kaikuluotain lakkasi toimimasta. Varaluotaimemme eli Hummingbirdin syvyysnäyttö oli toiminut täysin epäluotettavasti jo muutaman vuoden. Ankkuroitumisen jälkeen kävi ilmi, että Puerto Monttista ostamassamme ja vain viitisen tuntia käytössä olleessa invertterissämme ei toiminut mikään muu kuin puhallin, sähköä se ei enää antanut!


Ilta kului rattoisasti Pekan taistellessa generaattorin paikaltaan pois luiskahtelevan remmin kanssa ja Riitan seuratessa kyläläisten simpukoiden keräämistä ja kiikaroidessa lahden vastarannalla pesivien mustakaulajoutsenten ja Pekan höyryankoiksi ristimien lentokyvyttömien sorsien (Flightless Steamer-Duck eli Tachyeres pteneres) puuhia. 


Kun aamulla valmistautuessamme lähtöön totesimme, ettei autopilotin kompassi antanut signaalia, päätimme jäädä ankkuriin kunnes saisimme ainakin useimmat tekniset ongelmamme selvitettyä. Jäimme Estero Chopeen vielä kahdeksi päiväksi, joiden kuluessa Pekka onnistui elvyttämään vanhan amerikkalaisen invertterimme ja, tyhjennettyään autopilotin kompassin vedestä ja kuivattuaan sen, saamaan kompassinkin taas toimimaan. Kummatkin, kuten ilmeisesti myös Raymarin, olivat matkalla Gambierilta Chileen veneen päälle kaatuneen aallon uhreja. Tällä hetkellä meiltä puuttuu enää toimiva kaikuluotain, jonka toivottavasti pystymme hankkimaan seuraavassa pysähdyspaikassamme eli Chiloen saarella.


Thursday, 25 October 2018

Puerto Montt, 25.10.2018


Vihdoinkin vedessä!



Kun Sarema oli nostettu pukeilta, Pekka veti viimeiset maalit runkoon, ja vene oli vihdoin laskukunnossa. 


Odottelimme marinan vahtikoiravanhuksen kanssa vielä parisen tuntia, jotta maali ehtisi kuivua ja ennen kaikkea vedenpinta nousta riittävän korkealle eli vähintään neljään metriin.


Ennen laskua paikalle ilmestyivät sopivasti kummankin marinassa olevan vierasveneen miehistöt eli belgialaisen Anastasian ja hollantilaisen Jorin. Miehet hoitivat veneen laituriin, jossa naiset olivat valmiina ottamaan köydet vastaan. 



Seuraavana päivänä Riitta nostettiin ensin mesaaniin irrottamaan Tyynenmeren tuulten riepottama Suomen lippu ja laittamaan uusi lippunaru katkenneen tilalle. 



Ja seuraavaksi isomastoon ruuvaamaan irti tuulianturi, jota syystä tai toisesta joudutaan korjaamaan lähes joka toinen vuosi. Tämä on sinänsä hyvää siedätyshoitoa Riitalle, joka kärsii korkean paikan kammosta!


Viime päivinä marinassa on tapahtunut muutakin jännittävää: viereisessä laiturissa veneessä asuva nainen oli herännyt yöllä siihen, kun ympäristössä viime kuukausina pyörinyt katukoira oli raapinut sitkeästi veneen kylkeä. Lopulta naisen ei auttanut muu kuin ottaa koira sisälle, jotta olisi päässyt takaisin nukkumaan. Aamulla kajuutan lattialta löytyi emokoiran lisäksi kolme pentua, hetken kuluttua viisi ja lopulta seitsemän. Veneen nimi on Bella Donna, ja emo tottelee nykyisin nimeä Bella.


Bella vaikuttaa nyt varsin tyytyväiseltä elämäänsä. Kuten myös Sareman miehistö, liikkeellelähdön lähestyessä!


Tuesday, 9 October 2018

Chile, Puerto Montt 9.10.2018




Veneen kunnostusta ja ystävällisiä byrokraatteja


Pekka lensi Chileen jo heinäkuun alkupuolelle eli sydäntalvella. Sadekausi oli pahimmillaan ja milloin ei satanut, oli yöpakkasia. Ulkotyöt etenivät siis kovin hitaasti, mutta onneksi sisälläkin riitti askarreltavaa. Matkalla Chileen veneen sisälle syöksyneen aallon tuhoamat laitteet piti poistaa ja jäljelle jääneille tehdä uudet kytkennät. Konehuoneessa ja sähkötaulussa oli myös lukematon määrä niin sanotusti tilapäisiä kytkentöjä, joita ei onneksi ole enää. Samalla ratkesi myös salaperäinen sähkövuoto. Generaattorin laturin kiinnitykset olivat myös pettäneet jossain vaiheessa, ja uudet on nyt puoliksi tehty.


Kelin salliessa ankkurikettinkiboxiin hitsattiin paikkoja. Levyä kului melkein neliömetri ja hitsauspuikkoja kolme kiloa. Hitsaus oli varsin hankalaa telakan vaihtelevan jännitteen vuoksi, mutta valmistui lopulta. Rungon hionta, viisi kerrosta epoxia, kittaus ja pintamaalaus oli myös tehtävä niinä harvoina päivinä, jolloin ei satanut. Joten työt ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti.


Peräsimeen tehtiin tasapainotusosa, jotta autopilotti pääsisi vähemmällä rasituksella, käsin ohjatessa myös ruorimies.
Vedenalaisen osan pienetkin ruostepaikat hiottiin ja maalattiin epoxilla viisi kertaa. Uusia sinkkejä (á 3 kg) asennettiin kaksi, ja pohja maalattiin tällä kertaa punaisella myrkkymaalilla kahteen otteeseen, 0,5 metriä vesilinjasta kolmeen kertaan. 


Kansi on nyt tyhjennetty ja pesty ensin kloorilla ja viimeksi vedellä. Reipas sade hoitaa lopullisen huuhtelun. Kansi hiotaan ja maalataan maissa, koska vedessä naapureita olisi aivan liian lähellä. Kun kansi on valmis ja uudet starttiakut hankittu ja asennettu paikalleen, pääsemme vihdoin veteen!


Kun Riitta saapui syyskuun puolenvälin jälkeen, Pekalla oli 90 päivän oleskeluluvasta jäljellä enää kolmisen viikkoa. Saadakseen uuden oleskeluluvan Pekan olisi poistuttava maasta. Vuokrasimme näin ollen auton ja ajoimme järvialueen halki Argentiinan rajalle. Koska autovuokraamot laskuttavat erillisen ei-niin-pienen rajanylityslisän, jota emme olleet halukkaita maksamaan, olimme päättäneet jättää auton Chilen puolelle rajaa ja kävellä Argentiinaan hoitamaan oleskeluasiat kuntoon. Mutta kuinkas siinä kävikään…


Saavuttuamme Chilen raja-alueelle (ja kierrettyämme keskellä tietä istuvan ketun!) pysäköimme automme rajapuomin viereen ja kävimme kysymässä neuvoa kopissa istuvalta rajavartijalta. Tämä neuvoi meitä menemään sillan yli joen toiselle puolelle, josta löytyivät sekä tulli että maahantuloviranomaiset. Kerrottuamme siellä asiamme, saimme kuulla että Argentiinan rajalle oli matkaa noin 20 kilometriä ja että linja-autoa, joka veisi meidät Argentiinan puolelle, saisimme odottaa seuraavaan päivään! 


Mutta me voimme tehdä näin, sanoi ystävällinen virkailijamme. Minä leimaan teidät nyt ulos Chilestä, minkä jälkeen menette vaikka kahville noin puoleksi tunniksi. Sitten kävelette tullirakennuksen toiselle puolelle, ja kollegani toivottaa teidät tervetulleeksi takaisin Chileen. Mutta muistakaa, että tämä on salaisuus, hän vielä lisäsi ja hymyili iloisesti.



Ja näin me teimme. Menimme noin 30 minuutiksi viereiseen kahvilaan, jossa kulutimme aikaa seurustelemalla rajalaitoksen kissan kanssa. Sitten palasimme tullirakennukseen lievästi levottomin mielin, mutta kaikki kävi aivan kuten virkailija oli sanonut: koska olimme niin sanotusti käyneet Argentiinassa ja palanneet sieltä Chileen, saimme passiemme väliin paperit, jotka antoivat meille oikeuden olla Chilessä seuraavat 90 päivää. Kuinkahan paljon helpompaa ihmisten elämä olisikaan, jos kaikki maailman byrokraatit olisivat yhtä joustavia kuin täällä!!