Saturday, 13 July 2019

Saint John's, Newfoundland, Kanada



Kohti pohjoista


Vain kahdeksan vuorokautta Bermudalta lähdön jälkeen saavuimme - yllätys, yllätys - Ranskaan! St Pierre ja Miquelon, Pohjois-Atlantilla Newfoundlandin eteläpuolella sijaitseva kahdeksan saaren ryhmä on Ranskan viimeinen tukikohta Pohjois-Amerikassa. Ja tuskin mikään paikka edes Ranskassa voisi olla ranskalaisempi kuin St Pierre ja Miquelon. Saarilla asuu kaikkiaan alle 6000 ihmistä, ja aivan naapurissa ovat Kanadan englanninkieliset provinssit Nova Scotia ja Newfoundland, mutta tästä huolimatta monet paikallisista puhuvat (ja ymmärtävät) vain ja ainoastaan ranskaa. 


Saaret ns. löysi portugalilainen Joao Alvares Fagundes vuonna 1520, mutta jo 1536 ranskalainen Jacques Cartier siirsi ne Ranskan kuninkaan omistukseen. Seuraavien vuosisatojen aikana saaret siirtyivät vuorotellen Ranskalta Englannille ja takaisin, kunnes Pariisin rauhan (1814) yhteydessä tuolloin asumattomat saaret luovutettiin lopullisesti Ranskalle. Vuodesta 1816 alkaen saarille saapui uudisasukkaita sekä nykyisen Kanadan alueelta että Baskimaasta, Bretagnesta ja Normandiasta, mikä näkyy myös saarten nykyisessä lipussa.


Ranskankielentaidottomuudestamme huolimatta hyödynsimme parhaamme mukaan saarten ranskalaisuutta ja saimme pitkästä aikaa nauttia rapeakuorisista patongeista, pateista, valuvista valkohomejuustoista ja tummista burgundinviineistä. 


St. Pierren saarelta siirryimme Newfoundlandin puolelle Kanadaan. Moottoripurjehdittuamme osan aikaa pohjoisille alueille tyypillisessä hernerokkasumussa saavuimme runsaan vuorokauden kuluttua St. John’sin satamalahteen. Saatuamme köydet kiinni laiturissa nro 6 olleeseen amerikkalaisveneeseen ja siirrettyämme kellomme paikallisaikaan eli tässä tapauksessa 30 minuuttia taaksepäin, otimme yhteyden viranomaisiin. Jonkin ajan kuluttua veneelle saapui mitä mainioin parivaljakko Bill ja Phil, jotka edustivat Kanadan tulli- ja maahanmuuttovirastoa. Pekan ja Billin hoitaessa muodollisuuksia, Phil laati listaa kaupungin parhaimmista ravintoloista ja suositteli kirjoja, jotka olivat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen. 


Olemme nyt ostaneet mm. Anthony Doerrin All the Light We Cannot See ja Cecila Ekbäckin Wolf Winter, jotka tulevat viihdyttämään meitä ainakin osan tulevasta legistämme. Jatkamme huomenna sunnuntaina kohti pohjoista, mutta seuraava määränpäämme riippuu täysin jäätilanteesta. 



No comments:

Post a comment