Saturday 18 November 2017

Isla Santa Cruz, Galapagos 18.11.



Vastatuulta ja kalastusta


Isla Socorron suunnalta tultaessa World Cruising Routes -ohjeen mukaan Galapagosille saavutaan lähes pohjoisesta, jolloin meidän olisi pitänyt edetä kohti kaakkoa. Heti Socorrosta lähdön jälkeen tuuli oli pohjoisen puolella, ja pääsimmekin purjehtimaan kohti kaakkoa noin vuorokauden ajan. Sitten tuuli kääntyi kaakkoon ja pysyi siellä kuin tervattuna. Oli siis valittava purjehtisimmeko etelään vai koilliseen. Päätimme mennä niin etelään kuin tuuli vain sallii ja jatkaa sitten vallitsevien etelä-lounaistuulien tarjoamassa sivutuulessa Galapagosille. Hieno suunnitelma, joka ei käytännössä toiminut lainkaan! 


Noin 13 N tasolla tuuli kääntyi vastaiseksi, ja Sareman keula osoitti kohti Japania. Tuulikulma parani hetkeksi ja vaihdettuamme halssia pääsimme etenemään hienosti Galapagosin suuntaan jopa muutaman tunnin ajan, kunnes tuuli muuttui jälleen vastaiseksi, ja etenimme nyt kohti itää. Noin viikon kuluttua tuuli siirtyi koilliseen, mutta vain vajaaksi vuorokaudeksi, minkä jälkeen olimme jälleen vastatuulessa, joka puhalsi 25 solmun voimalla viimeiset kolme vuorokautta suoraan Galapagosilta. 


Kun sitten viimein käänsimme lounaaseen päästäksemme saariryhmän keskellä sijaitsevalle Isla Santa Cruzille, tähän asti sitkeästi kaakosta puhaltanut tuuli muuttui saman tien lounaistuuleksi. Lyhyesti sanottuna tuuli oli kuin taiottuna tiukkaa vastaista koko matkan aina ankkurilahteemme saakka. Olemme tällä hetkellä niin allergisia vastatuulelle, että jos joudumme puskemaan tuulta vasten Galapagosilta lähdönkin jälkeen, olemme päättäneet tehdä täyskäännöksen kahden vuorokauden jälkeen ja ajaa Panaman kanavasta läpi!!


Tapamme mukaan kalastimme koko legin ajan.  Alkumatkalla saimme kaksi kalaa, toinen oli bonito ja toinen meille tuntematonta lajia. Koukussa oli myös kaksikin tonnikalaa, joista toinen oli niin iso, että se katkaisi siiman, ja toinen niin huonosti kiinni, että koukku irtosi kalan ollessa jo veneen vieressä. Sekin olisi ollut meille aivan liian iso. Pariin seuraavaan viikkoon ei ollut nykäystäkään, mutta sitten kaksi kalaa peräjälkeen vei vieheemme yhdellä nykäisyllä.


Muutama päivä ennen saapumistamme Galapagosille oli koukussa kiinni todella iso mahi-mahi. Väsytimme kalaa ahkerasti, mutta kun olimme lopulta saaneet sen haavietäisyydelle, katkesi vapa toiseksi ylimmän trissan kohdalta, ja kun heti tämän jälkeen meni myös tapsi poikki, jäivät jälleen kerran sekä kala että viehe mereen. Vapa on hiilikuitua ja lujuudeksi mainitaan 130 lb = 59 kg, ja tapsin lujuus oli 100 lb = 45 kg. Kalastusharrastuksemme jatkuu heti, kun vapa on korjattu epoxilla alkuperäistä vahvemmaksi, ja jatkossa aiomme käyttää vain vaijeritapsia. Yritämme tulevaisuudessa myös kalastaa ainoastaan pienehköjä kaloja!


1 comment:

  1. Eteenpäin siis kuitenkin, toivottavasti jatkossa suotuisemmissa tuulissa. Täällä sataa lotisee. Sisällä kuitenkin kotoisaa. Olen viritellyt paljon koristevaloja niin sisään kuin ulos. Voikaa hyvin. Maija

    ReplyDelete